Joan 15 - Uz' Zavet

Vinpun oksad

¹ «Minä olen todesine vinpu, i minun Tat om vinpuiden ižand.

² Hän čapab minuspäi kaikuččen oksan, mitte ei to ploduid, no kaikuččen oksan, mitte tob ploduid, hän puhtastab liigahižiš barboišpäi, miše se toiži ploduid enamban ku ende.

³ Tö olet jo puhthad, sikš ku ned sanad, miččed olen teile sanunu, oma puhtastanuded teid.

⁴ Püžugat minus, muga i minä püžun teiš. Ved՚ ei oks voi toda ploduid ičesazepäi, ku ei püžu pus, mugažo tö-ki, ku et püžugoi minus.

⁵ Minä olen vinpu, tö olet oksad. Ken püžub minus i kenes minä püžun, tob äi ploduid. Minuta tö et voigoi tehta nimidä.

⁶ Ken ei püžu minus, om kuti kattenu oks, kudamb kuivab. Kuivad oksad keratas, tactas lämoihe i polttas.

⁷ Ku tö püžut minus i minun sanad püžuba teiš, pakikat, midä tahtoit, i sat sen.

⁸ Sil linneb korgenzoittud minun Tat arvos, ku tö tot äi ploduid i ozutat, miše olet minun openikad.

⁹ Kut Tat om armastanu mindai, muga minä olen armastanu teid. Püžugat minun armastuses.

¹⁰ Ku elät minun käsköiden mödhe, ka püžut minun armastuses, muga kut minä-ki olen elänu minun Tatan käsköiden mödhe i püžun hänen armastuses.

¹¹ Minä sanuin teile necen, miše teiš oliži minun ihastuz, i teiden ihastuz oliži täuz՚.

¹² Minun käsk om mugoine: armastagat toine tošt, muga kut minä olen armastanu teid.

¹³ Niken ei voi ozutada surembad armastust, kut antta hengen ičeze läheližiden täht.

¹⁴ Tö olet minun läheližed, ku teget sidä, midä minä käsken teile tehta.

¹⁵ En sanu teid enambad käskabunikoikš, sikš ku käskabunik ei teda ičeze ižandan azjoid. No minä sanun teid läheližikš, ved՚ minä olen sanunu teile kaiken, min olen Tataspäi kulnu.

¹⁶ Et tö valičenugoi mindai, a minä valičin teid, i minun taht om se, miše tö läksižit i toižit ploduid, i teiden plodud ei kadoiži. Ku tö teget muga, ka Tat andab teile kaiken, midä pakičet hänel minun nimes.

¹⁷ Necen käskön minä teile andan: armastagat toine tošt.»

Mir kandab vihan Iisusan läheližiden päle

¹⁸ «Ku nece mir kandab vihan teiden päle, muštkat, miše edel teid se om kandnu vihan minun päle.

¹⁹ Ku tö oližit neciš miruspäi, ka se armastaiži teid kut ičhižid. No tö et olgoi neciš miruspäi, sikš ku minä olen teid valičenu miruspäi, i sikš se kandab vihan teiden päle.

²⁰ Muštkat, midä teile sanuin: käskabunik ei ole suremb ičeze ižandad. Ku mindai kükstihe, kükseškatas teid-ki. Ku minun sanad kundeltihe, kundleškatas teiden-ki sanad.

²¹ Kaiken necen mehed tegeba teile minun nimen tagut, sikš ku ei tuntkoi händast, kudamb om mindai oigendanu.

²² Ku minä en tulnuiži i en pagižnuiži heile, ka hö ei oliži värnikad, no nügüd՚ hö ei voigoi sanuda: ‘Mö em tednugoi, miše tegim grähkid.’

²³ Se, kudamb kandab vihan minun päle, kandab vihan minun Tatan-ki päle.

²⁴ Ku minä en tehnuiži heiden keskes tegoid, kudambid völ niken toine ei tegend, hö ei tedaiži, miše oma värad. No nügüd՚ hö oma nähnuded minun tegod i kandaba vihan minun päle i minun Tatan päle.

²⁵ Muga todenzub heiden käskištoho kirjutadud sana: ‘Hö kandoiba vihan minun päle tühjan.’

²⁶ Tö sat Abutajan, minä oigendan händast Tatannopäi. Hän, toden Heng, lähteb Tatannopäi i todištaškandeb minun polhe.

²⁷ Muga tö-ki todištaškandet, ku ezmässai olet olnuded minunke.»