Joan 14 - Uz' Zavet

Te, tozi i elo

¹ «Algha teiden südäimed holestugoi. Uskkat Jumalaha i uskkat minuhu.

² Minun Tatan pertiš om äi honusid – muite minä en sanuiži, miše mänen vaumištamha teile elosijan.

³ Minä mänen vaumištamha teile elosijan, no tulen jäl՚ges tagaze i otan teid ičeinnoks, miše voižit olda sigä, kus minä olen.

⁴ Tö tedat, kuna minä mänen, i ten-ki tedat.»

⁵ Foma sanui: «Ižand, mö em tekoi, kuna sinä lähted. Kutak ted voim teta?»

⁶ Iisus sanui hänele: «Minä olen te, tozi i elo. Niken ei putu Tatannoks muite kut vaiše minun kal՚t.

⁷ Ku tö tundižit mindai, ka tundižit minun Tatad-ki. Nügüd՚ tö jo tundet i olet nähnuded händast.»

⁸ Filip sanui hänele: «Ižand, ozuta meile Tat, tošt em pakikoi.»

⁹ Iisus sanui: «Ed-ik sinä, Filip, teda mindai, ved՚ minä olen jo hätken olnu teidenke? Kaikutte, ken om nähnu mindai, om nähnu Tatan. Kut void sanuda: ‘Ozuta meile Tat?’

¹⁰ Ed-ik usko, miše minä olen Tatas i Tat om minus? Ku pagižen teile, en pagiže ičein nimes, a Tat, kudamb om minus, tegeb ičeze tegod.

¹¹ Uskkat minei, ku sanun, miše minä olen Tatas, i Tat om minus. Ku muite et uskkoi, ka uskkat minei iče tegoiden tagut.

¹² Todest tozi sanun teile: ken uskob minuhu, hän tegeb mugomid tegoid, kut minä tegen, i völ surembid-ki, sikš ku minä mänen Tatannoks,

¹³ i midä tö pakičeškandet minun nimes, sidä minä tegen, miše Tat oliži korgenzoittud arvos Poigan kal՚t.

¹⁴ Midä tö minun nimes pakičeškandet, sidä minä tegen.»

Pühä Heng tuleb Abutajaks

¹⁵ «Ku tö armastat mindai, elägat minun käsköiden mödhe.

¹⁶ Minä pakičen Tatad, i hän andab teile toižen Abutajan, kudamb linneb teidenke igän.

¹⁷ Nece Abutai om toden Heng, kudambad mir ei voi sada, sikš ku se ei näge i ei tunde händast. No tö tundet händast, sikš ku hän eläb teidenke i linneb teiš.

¹⁸ Minä en jäta teid armotomikš lapsikš, minä tulen teidennoks.

¹⁹ Völ vähäine aigad, i mir enambad ei nägišta mindai, no tö nägištat, sikš ku minä elän, i tö-ki elät.

²⁰ Sil päiväl tö el՚gendat, miše minä olen minun Tatas i miše tö olet minus i minä teiš.

²¹ Kaikutte, ken om otnu minun käsköd südäimehe i eläb neniden käsköiden mödhe, se armastab mindai. A ken armastab mindai, sidä armastaškandeb minun Tat, minä-ki armastaškanden händast i ozutamoi hänele.»

²² Juda – ei se Iskariot – sanui hänele: «Ižand, mikš teged muga? Mikš ozutatoi vaiše meile, a ed mirule?»

²³ Iisus sanui hänele: «Ken armastab mindai, se eläb minun sanoiden mödhe. Minun Tat armastaškandeb händast, i mö tulem hänennoks i jäm sinna elämaha.

²⁴ Ken ei armasta mindai, se ei elä minun sanoiden mödhe. A sana, kudamban tö kulet, ei ole minun, a Tatan, kudamb om mindai oigendanu.

²⁵ Muga minä olen sanunu teile oldes teidenke.

²⁶ Abutai, Pühä Heng, kudamban Tat oigendab minun nimes, opendab teid kaikehe i johtutab teile kaiken, midä olen teile sanunu.

²⁷ Minä jätan teile tüništusen. Sen tüništusen, kudamb om minai, minä andan teile. Minä en anda muga, kut andab nece mir. Algha teiden südäimed holdugoi, algat varaikoi.

²⁸ Tö kulit, midä minä sanuin: minä lähten tägäpäi, no tulen teidennoks. Ku tö armastaižit mindai, ka ihastuižit, miše sanuin: ‘Minä mänen Tatannoks’, ved՚ minun Tat om suremb mindai.

²⁹ Olen pagižnu necen polhe jo nügüd՚, miše tö uskoižit, konz se todenzub.

³⁰ Enambad en pagiže teidenke, sikš ku mirun ižand om jo läheli. Hänel ei ole nimittušt valdad minuhu,

³¹ no tegen minä muga, kut Tat om käsknu minei tehta, miše mir tedaiži: minä armastan Tatad. Libugat, lähtkam tägäpäi!»