Joannan koumanz' kirjeine 1 - Uz' Zavet

¹ Minä, vanhemban oldes, oigendan tervhutesid sinei, armaz Gai. Minä tozi-ki armastan sindai.

² Armaz vellüdem, minä loičen, miše sinä oližid tervhen dai kaik sinai oliži muga hüvin, kut hüvä om sinun hengel.

³ Lujas ihastuin, konz tänna tulnuded velled todištiba, miše sinä püžud todes da eläd sen mödhe.

⁴ Ei ole minun täht surembad ihastust, kut kulištada, miše minun lapsed eläba toden mödhe.

Matkas olijad velled

⁵ Armaz vellüdem, kaik se, midä teged velliden täht i verhiden-ki täht, ozutab, miše sinei voib uskta.

⁶ Hö oma todištanuded uskondkundan edes sinun armastuses. Sinä tegeškanded hüvin, ku keradad heid matkha. Ninga pidab abutada nenile, ked radaba Jumalan täht.

⁷ Hö Hristosan nimen täht oma lähtnuded matkha, i ei otkoi nimittušt abud nenilpäi, ked ei tuntkoi Jumalad.

⁸ Meile pidab abutada mugoižile, miše mö ühtes heidenke radaižim toden hüväks.

Diotref i Dimitri

⁹ Kirjutin erasid sanoid uskondkundale, no Diotref, kudamb navedib olda ezmäižen heiden keskes, ei tahtoi vastata meid.

¹⁰ Sikš minä, konz tulen sinna, tahtoižin pagišta, midä hän radab, ku levitab meiš pahoid paginoid. Da völ sidä-ki hänele om vähä. Iče hän ei tahtoi vastata uskondvellid, da völ kel՚däb toižid-ki, ked tahtoižiba sidä tehta. Hän eskai kükseb heid uskondkundaspäi.

¹¹ Armaz vellüdem, ala ota necidä ozuteseks, ota vaiše hüväd. Ken tegeb hüväd, om Jumalaspäi, a ken tegeb pahad, ei ole nähnu Jumalad.

¹² Dimitrias kaik saneleba vaiše hüväd, da iče tozi-ki saneleb hänes hüväd. Dai mö sanelem hänes hüväd, a tö tedat, miše meiden sanoile voib uskta.

Lopsanad

¹³ Minä tahtoižin sinei äjan sanuda, no en tahtoi kirjutada sidä černilal da kirjutimel.

¹⁴ Nadeimoi pigai nägištada sindai i pagišta oc ocha.

¹⁵ Mirud sinei! Sebranikad oigendaba sinei tervhutesid. Sanu tervhensanoid kaikile sebranikoile, dai kaikutte johtuta hänen nimel. Amin՚.